Kehittyvän yrityksen kirjanpidon tulee olla automatisoitua ja selkeää taloudellista tilannekuvaa tuottavaa. Tällöin yrittäjän päivät ovat huolettomammat ja aikaa jää muullekin tekemiselle.

Johku kirjaa automaattisesti myyntitositteet ja sekä niihin syntyvät suoritukset suoritustositteina. Johkun raportointi sisältää tarvittavat kirjanpidon raporit, jotka mahdollistavat kirjausten tekemisen suoraan muistiotositteina nopeuttaen kirjanpitotyötä. Johku itsessään toimii myös tositeorginaalien säilönä.

Johku on täysin integroitu Visma Netvisor taloushallintojärjestelmään. Johku yhdessä Nevisorin kanssa muodostaa lähes kokonaan automatisoidun taloushallinnon asiakkaan ensikontaktista tilinpäätökseen, jossa kirjanpitäjän asiantuntijuus saa ansaitsemansa roolin yrittäjän "talousjohtajana".

 

Johku kirjaa myyntitositteet ja suoritustositteet

Johku kirjaa hyväksytylle tilaukselle aina myyntitositteen ja maksun saatuaan siihen kohdistuvan suoritustositteen. Tämä kaikki tapahtuu automaattisesti. Mikäli kauppias hyväksyy tilauksen ja tositteen muodostuksen ilman suorituksia, silloin kauppias voi itse kirjata myyntitositteelle maksusuorituksen tai useita.

Tositteet Excel-tiedostoon

Tositteiden hallinnasta on mahdollista ladata tositeaineisto ilman tuoterivejä Excel-tiedostona, jota voidaan käyttää esimerkiksi tarkistuksiin.

Ajastetut kirjanpidon raportit

Johkun raportoinnista voidaan ajaa raportteja kirjanpitoa varten. Näitä ova esimerkiksi myyntiraportti kirjanpitoon, sarjalippuraportti kirjanpitoon, arvokorttiraportti kirjanpitoon ja maksutaparaportti. Mikä tahansa raporteista voidaan ajastaa lähteämään kirjanpitäjälle automaattisesti haluttuna ajankohtana.

Täysi automaatio

Johku muodostaa Netvisorin ympärille kaupankäyntikerroksen huolehtien koko kaupankäynnistä ja kommunikoiden reaaliaikaisesti kaikki myynti- ja suoritustositteet juuri silloin kun ne syntyvät Johkussa.
Johku Visma Netvisor Rekisteröi Netvisor 

Laskentakohteet (kustannuspaikat)

Laskentakohteet mahdollistavat tarkemman talouden tilannekuvan muodostamisen. Johkussa laskentakohteita voidaan kiinnitää koko Johkuun tai tuotteisiin.
Johku Visma Netvisor

Varastosaldot

Johku pitää yllä reaalisaatavuutta sekä aikaperusteisten että ostettavien tuotteiden osalta. Tästä syystä Johkussa huolehditaan varastokirjauksista. Kun Johkuun kirjataan varastosaldoa, päivittyy tämä automaattisesti myös Netvisorissa oleviin tuotteisiin.
Johku Visma Netvisor

Tuotteet ja varastot

Johkusta synkronoidaan Netvisoriin sekä tuotteet että resurssit kaikkine tietoineen ja varastosaldoineen. Johkussa määritellään myös Netvisoriin perustettavat varastot, joihin varastoitavat tuotteet liitetään Johkussa olevan määrityksen mukaisesti.  
Johku Visma Netvisor

Visma Payn tilitykset automaattisesti Netvisoriin

Visma Paysta tehtävät tilitykset kirjautuvat haluttaessa automaattisesti Netvisoriin ja yhdistettäväksi Johkun kommunikoimiin tositteisiin.
Visma Pay Visma Netvisor

Ennakoiden käsittely

Netvisoriin voidaan määrittää ennakkojen tasetilit, joihin Johku kirjaa aikaperusteisten tuotteiden myynnistä syntyneet ennakot automaattisesti.
Johku Visma Netvisor

Aputoiminimillä useampi Johku Netvisoriin

Netvisor voidaan kytkeä aputoiminimien avulla useampaan erilliseen Johkuun kiinni omiin tositeavaruuksiin. Johku osaa siis kommunikoida tositteet tarvittaessa aputoiminimikohtaisesti yhteen ja samaan Netvisoriin.
Johku Visma Netvisor

Laskutus Visma Netvisorin läpi

Johku muodostaa laskutuksessa automaattisesti Netvisor-taloushallintajärjestelmään laskun lähettämätön-statuksella. Mikäli Netvisorissa on automaattilähetys päällä rajapinnasta tulleille laskuille, lasku lähtee automaattisesti asiakkaalle ilman erillisiä toimenpiteitä. Muussa tapauksessa lasku lähtee asiakkaalle silloin, kun kauppias lähettää laskun Netvisorista. Kun lasku kirjautuu maksetuksi Netvisorissa, merkkautuu se maksetuksi myös Johkussa.
Johku Visma Netvisor

Reaaliaikainen kassavirtaennuste

Hoidettaessa kaikki kaupankäynti Johkulla tai useammalla, Netvisor muodostaa automaattisesti reaaliaikaisen kassavirtaennusteen perustuen Johkusta tulevan tositevirran ja Netvisoriin kirjattavan tositevirran yhdistelmään. 
Visma Netvisor

Kirjanpito

Netvisorin kirjanpito-ohjelmassa jopa 97% kirjanpidon tositteista syntyy automaation kautta.
Visma Netvisor Kirjanpito-ohjelma 

Palkanlaskenta

Netvisorin palkanlaskentaohjelmalla hoituu kaikki henkilökunnan tuntikirjauksista palkkojen maksuun. 
Visma Netvisor Palkanlaskentaohjelma 

Taloushallinto

Netvisorin taloushallinto-ohjelma automatisoi suuren osan rutiineista ja yhdessä Johkun kanssa muodostaa reaaliaikaisen tilannekuvan yrityksen taloudesta.
Visma Netvisor Taloushallinto-ohjelma 

Tulossa olevia ominaisuuksia

Johku kehittyy kokoajan kauppiaiden ideoiden kautta. Uudet kehityksessä olevat ominaisuudet löydät Johku Ekosysteemistä. Voit myös halutessasi ilmoittaa omia ideoitasi idearekisteriimme, josta ne kulkeutuvat mahdollisuuksien evaluoinnin kautta kehitykseen. 
Johku Ideas   Johku Roadmap   Johku Development  

The Future of Entrepreneurship

Johku on täysin uudenlainen työkalu, aina mukanasi kulkeva järjestelmä, jonka avulla voit myydä palveluja ja tuotteita sekä seurata liiketoimintasi kehitystä.

Ilkka Lariola, CECO

Ilkka Lariola, CECO

Johku Ekosysteemi ja uudet asiakkaat
Sami Hänninen, CEO

Sami Hänninen, CEO

Konseptisuunnittelu ja -kehitys
Minna Mikkola

Minna Mikkola

Viestintä, kauppiastuki